Luin eilen runojani ulkona, Syötteen Erämaamarkkinoilla ihmisille, jotka pysähtyivät kyläseuramme pöydän ääreen. Pyysin heitä valitsemaan numeron 5-75 väliltä ja luin runon, joka sattui kyseiselle sivulle. Lähes poikkeuksetta runo tuntui osuvan kuulijan senhetkiseen tilanteeseen. He siis kuuntelivat runoa, vaikka taustalla pauhasi pipolakkia ja punatakkia ämyrit täysillä.
Runo on oiva tapa pysäyttää, vaikka kuulijalla olisikin tunne, ettei ymmärrä runoja. Ei niitä tarvitse ymmärtää. Runo on kosketusta, pieni hipaisu tai voimakas raapaisu. Runon lausuminen tai esittäminen ei tarvitse juhlavaa salia eikä suurta yleisöä. Runo on henkilökohtainen, sydämestä sydämeen.
Siksi uskallankin rohkaista Sinua antamaan läheisellesi runokirjan vaikkapa joululahjaksi. "Sain koko taivaan" runokirjani kauniine akvarelleineen on yksi hyvä vaihtoehto.
