Talomme ikkunoista näkee oikeaa elämää. Kierrän ikkunasta toiseen ja luen tapahtumia kuin jännitysromaania. Varsinkin näin keväisin on vilkasta. Lahdelta ovat jäät lopultakin sulamassa, mutta ne eivät oikeastaan tiedä, minne menisivät. Välillä ne ovat vastarannalla, sitten keskellä ja lopuksi illalla lahden pohjukassa.
Lemmenparit uiskentelevat ja sukeltelevat paistatellen ilta-auringossa. Koskelot, tavit, joutsenet, rantasipit haluavat saada kumppaninsa innostumaan. Porot yrittävät tunkea pihapiiriin ja jänikset ravaavat peltojen reunoja uskaltaen välillä pihanurmikolle. Oravan reitti kulkee latvuksissa.
Peltomyyrä kiitää tien poikki ja tikat ja lokit tekevät syöksyjään. Nokkonen tunkee ravitsevia versoja kukkamaan laidalla ja minä odotan niitä kymmeniä tulppaaneja, joita istutin syksyllä.
Aamulla pääsen ehkä pulahtamaan muitten sorsien sekaan, elleivät jäät sitten ole päättäneet taas rantautua.
10.5.2011 klo 9
Niin ne sitten loput Jokijärven jäät olivat pakkautuneen meidän lahdellemme. Olivat sentään jättäneet pienen aukon rantaan minua varten. Niinpä sitten kävin ensimmäisen pulahdukseni tälle kesälle jo ennen kahdeksaa. Voin vahvistaa, että vesi on jäätävän kylmää! Silti tunne pulahduksen jälkeen on juuri niin ihana kuin muistin. Tästä se alkaa, stressin sulatus!
